Värikäs koulu hyvällä akustiikalla

Karsikon koulun rakentamisessa panostettiin hyvään akustiikkaan ja sisäilmaan. Saint-Gobainin monipuolisesta tuotevalikoimasta löytyi laadukkaat ja kestävät ratkaisut toimivan oppimisympäristön toteuttamiseen.

Joensuussa sijaitseva Karsikon koulu valmistui heinäkuun lopulla vuonna 2022. Valmistuneessa alakoulussa on opetustilat noin 450 oppilaalle, 75 esikoululaiselle ja noin 35 erityisoppilaalle. Oppilaiden lisäksi koulussa työskentelee noin 100 henkeä.

Koulun rakentaminen aloitettiin elokuussa 2020. Saman katon alle valmistui myös lähikirjasto. Ennen koulun valmistumista käyttäjät olivat seitsemän vuoden ajan väliaikaisissa tiloissa. Kokonaisuudessaan rakennusprojekti maksoi noin 21 miljoonaa euroa.

Karsikon koulu Joensuussa, pääaula ja ruokala.  Akustiikkatuotteina katossa Focus E ja seinällä Master SQ.

Karsikon koulun avarassa ruokailutilassa on käytetty akustointiin katossa Focus E:tä ja seinillä Master SQ:ta.

Karsikon koulu Joensuussa kevättalvella.

Vuonna 2022 valmistunut Karsikon koulu on mitoitettu n. 485 koululaiselle ja 75 esikoululaiselle. Saman katon alle valmistui myös lähikirjasto.

Karsikon koulu Joensuussa, pääaula ja ruokala.  Akustiikkatuotteina katossa Focus E ja seinällä Master SQ.

"Olemme saaneet myönteistä palautetta koulun akustiikan osalta", Antti Turunen Joensuun Tilakeskuksesta kommentoi.

– Hanke sujui hyvin rakennusajan poikkeuksellisuudesta huolimatta. Hieman toteutukseen vaikuttivat korona-ajasta johtuneet haasteet materiaalien saatavuudessa ja aikatauluissa. Nyt uusia tiloja käyttäville on tarjolla laadukkaat ja kestävät tilat, jotka on rakennettu erityisesti hyvä sisäilma ja akustiikka huomioiden, kertoo rakennuttajapäällikkö Antti Turunen Joensuun Tilakeskuksesta.

Korkeaa laatua kustannustehokkaasti

Koska kyseessä on julkinen kohde, rakentaminen on suunniteltu kustannustehokkaasti ja toimitusvarmuus taaten. 

– Urakoitsija on kilpailuttanut hankinnat ja valinnut kohteeseen sopivimmat M1-luokitellut tuotteet, Turunen sanoo.

Kohteessa käytettiin monipuolisesti Saint-Gobainin brändien tuotteita.

– Kohteessa on useampi tuhat neliötä sävytettyjä alakattolevytyksiä ja paljon väliseiniä. Väliseinien osalta kohteessa on aina toistakymmentä eri väliseinätyyppiä. Väliseinien rakennuksessa käytettiin monipuolisesti Gyprocin tuotteita. Ecophonin tuotteita taas löytyy joka tilojen katoista ja seinistä, kertoo kohteen työmaavastaava Jukka Timonen Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:ltä.

Karsikon koulun avointa oppimis- ja aulatilaa
Kiipeilypaikka Karsikon koulussa

Kevyet väliseinät rakennettiin teräsrankajärjestelmin, joissa on valtaosin pintaverhouksena Gyproc GEK-levyt ja osin Gyproc Habito® -rakennelevyt. Habito-levyt ovat kohteeseen sopivia, koska ne ovat lujia ja iskunkestäviä.

– Väliseinärakenteet valittiin pääosin äänieristävyyden perusteella. Myös paloeristävyys ja huonetilakorkeudet ohjasivat järjestelmän valinnassa, kertoo kohteen rakennesuunnittelijana toiminut Jukka Kettunen A-Insinöörit Oy:stä.

Kohteessa käytettävän väliseinien ilmaääneneristeen tuli olla pehmoinen ja joustava. Paras rakenne saatiin käyttämällä Isover Acoustic -eristettä yhdessä rakenteissa Gyproc EK:n ja Gypsteel-runkojen kanssa.

– Pintamateriaalien taustaksi tarvittiin jäykkää ja kestävää taustaa. Akustointilevyille vaateena oli taas hyvän akustoinnin lisäksi puhtaanapito ja hygieenisyys, Kettunen kertoo.

Muuratut väliseinät, etenkin keittiö- ja märkätiloissa, ovat Weberin Kahi Runkoponttia ja Kahi Väliseinäponttia. Ponttiseinät on muurattu Weber OL 15 Ohutsaumalaastilla.

­– Märkätilojen ja keittiötilojen osalta käytössä olivat tiloihin kosteusteknisiltä ominaisuuksiltaan sopivimmat ratkaisut, Kettunen kertoo.

Ulkoseinien osalta kantavana runkona on betoniseinä, jonka päällä on villaeriste ja muuraus.

– Omat haasteensa kohteen suunnittelussa toivat kerroskorkeus ja pyöreät pilarit. Ne aiheuttivat hieman haasteita rakenteiden liitoksissa, mutta kaikesta selvittiin hyvin. Saint-Gobainin brändien tuotteita on helppoa käyttää suunnitelmia laatiessa, kun on hyvät oppaat suunnittelun tueksi ja tuotteet ovat yleisesti tuttuja, Kettunen sanoo.

Värikäs toteutus piristää opintoja ja luo yhteenkuuluvutta

Kohteen sisustus ja värimaailma suunniteltiin yhteistyössä Arcadia Oy Arkkitehtitoimiston ja Avario Arkkitehtitoimisto Oy:n kanssa. Yhteistyössä kohteeseen valikoitui värikäs kokonaisuus.

Räätälöity, printattu oranssisävy Ecophon Focus E -akustiikkalevyssä

Tiesitkö, että 22 vakiovärin lisäksi voit saada minkä tahansa sävyn printtaamalla levyn pinnan? Tässä oranssi custom-värisävy Ecophonin Focus E -akustiikkalevyssä.

– Kohteen suunnittelu oli varsin sujuvaa, tilaaja oli avoin uusille ja erilaisille ideoille. Oli mukava suunnitella kohteen sisustus ja värimaailma vapaasti, kertoo arkkitehti Maija Korkeela Arcadia Oy Arkkitehtitoimistosta.

Koulun tilat muodostuvat erillisistä soluista niin, että kullakin luokka-asteella on soluaulansa.

– Niihin jokaiseen valittiin omat, vahvat värimaailmat, jotka näkyvät sisustuksessa ja esimerkiksi soluaulojen katoissa. Värikäs toteutus valittiin, koska se luo piristävää tunnelmaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta oppiympäristössä niin oppilaille kuin opettajille, Korkeela kuvailee.

Karsikon koulun käytävätiloja, sisustuksessa sinisen sävyjä

Karsikon koulussa kullakin luokka-asteella on soluaulansa, jolla on oma värimaailma. Akustoiva alakatto on Ecophon Focus E sävyssä Ocean Storm.

Karsikon koulun käytävätiloja, sisustuksessa sinisen sävyjä

Värikäs toteutus piristää ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta oppiympäristössä niin oppilaille kuin opettajille, arkkitehti Maija Korkeela kuvailee.

Karsikon koulun käytävätiloja, sisustuksessa sinisen sävyjä

Kohteen sisustus ja värimaailma suunniteltiin yhteistyössä Arcadia Oy Arkkitehtitoimiston ja Avario Arkkitehtitoimisto Oy:n kanssa.

Yleisesti koulujen suunnittelu on haastava kokonaisuus.

– Koulu- ja opetusmaailma kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti myös tilojen osalta. Muuneltavat tilat ja yhteiset soluaulat, joihin kaikki luokat avautuvat, asettavat tilojen suunnittelulle mahdollisuuksia ja haasteita. Erityisluokat vaativat tietysti myös oman suunnittelunsa, samoin tekniset tilat, Korkeela kertoo.

Kohteessa panostettiin hyvään akustiikkaan

Opetustiloissa ääniympäristöllä on valtava merkitys: kaikuisa, hälyisä tila vaikeuttaa keskittymistä ja oppimista, kun taas hyvin akustoidussa tilassa äänitasot pysyvät sopivalla tasolla ja opettajan puhe erottuu selkeästi.

Karsikon koulussa suurin osa alakatoista on toteutettu Ecophonin Focus E -akustiikkalevyillä, jotka vaimentavat tehokkaasti melua niin luokkahuoneissa kuin avoimissa oppimisympäristöissä. Liikuntasalissa akustiikkaa taas parantaa iskunkestävä Super G -järjestelmä.

Kohteessa käytettiin myös Ecophonin lehdenmuotoisia Solo™ Freedom -levyjä tukemaan akustiikkaa. Leijuvat Solo Freedom -levyt voidaan suunnitella lähes mihin tahansa muotoon. 

– Solo-levyt eivät olleet minulle entisestään tuttuja, mutta sopivat tiloihin täydellisesti. Yhdessä kokolattiamattojen ja tekstiililaattojen kanssa ne olivat akustiikan osalta juuri sopiva valinta, Korkeela sanoo.

Lehden muotoisia vihreitä akustiikkalevyjä Karsikon koulussa

Kohteessa käytettiin myös Ecophonin lehdenmuotoisia, leijuvia Solo Freedom -levyjä visuaalisena elementtinä ja hyvän ääniympäristön tukena.

Lehden muotoisia vihreitä akustiikkalevyjä Karsikon koulussa

Ecophon Solo™ Freedom on leijuva levy taipuu lähes mihin tahansa muotoon – vain mielikuvitus on rajana!

Antti Turunen yhtyy huomioon.

– Olemme saaneet myönteistä palautetta koulun akustiikan osalta. Akustiikkalevyillä ja tekstiililaattalattioilla on luotu tiloihin todella miellyttävä huoneakustiikka, Turunen Joensuun Tilakeskuksesta kommentoi.

Yhteistyö toimi hienosti koko hankkeen ajan

Hankkeessa jouduttiin tekemään paljon erinäisiä logistiikkajärjestelyitä tavarantoimituksen osalta.

– Kaikki sujui hyvin, sovittu määrä tavaraa tuli aina sovittuun aikaan. Saimme myös hyvin tietoa myynnin puolelta mahdollisista erityistilanteista, jolloin osasimme varautua niihin ajoissa, Timonen sanoi.

Urakoitsijan näkökulmasta hanke sujui kokonaisuudessaan hyvin.

– Maaliin meni hienosti, Timonen sanoi.

arrow_forward

Katso alueesi Ecophon-myyjä ja ota yhteyttä

 

Tiesitkö, että Saint-Gobainilta löydät kattavan valikoiman kestäviä ja laadukkaita ratkaisuja rakentamiseen? Tunnetuimmat rakennusalan brändimme Suomessa ovat Ecophonin lisäksi Gyproc, Isover, Leca, PAM ja Weber. Kaikista Saint-Gobainin Suomessa myymistä tuotetonneista 98 % valmistetaan Suomessa – Isoverin eristeillä, Ecophonin Forssassa valmistetuilla akustiikkalevyillä ja Weberin Vetonit-, Sirote- sekä Kahi-tiilituotteilla on Avainlippu.

Lue lisää Saint-Gobain-konsernin Suomessa toimivista rakennusmateriaalibrändeistä:

arrow_forward

Tutustu Saint-Gobain Finlandiin