Puheen tuottaminen ja ymmärtäminen

Puhuttaessa ilma kulkee äänihuulien välistä ja saa ne värähtelemään. Tämä värähtely antaa äänelle perussävyn, joka vahvistuu suu-  ja nenäontelossa. Mitä enemmän ilmaa kulkee äänihuulten välistä aikayksikössä sitä voimakkaampaa puhe on. Suun ja kielen asentoa muuttamalla saadaan puheeseen äänteitä – vokaaleja ja konsonantteja. Vokaalit (esim. a, e, o) ovat voimakkaita verrattuna soinnillisiin konsonantteihin (esim. b, d,m).

Myös äänen taajuus on matalampi vokaaleissa kuin konsonanteissa. Vokaalit antavat puheelle voimakkuutta, mutta puheen informaatio muodostuu konsonanteista. Tätä voidaan havainnollistaa yksinkertaisesti – kun kuiskaat ilman vokaaleja on kuulijan helppo kuitenkin ymmärtää mitä sanot.
Tai koita visuaalisempaa menetelmää. Kirjoita jokin lause ensin ilman konsonantteja ja sitten ilman vokaaleja. Kummasta on helpompi tulkita sanoma?

Vokaalien tajuus on alueella 250-2000 Hz ja soinnillisten konsonanttien 250-4000 Hz. Soinnittomien konsonattien tajuudet ovat selvästi korkeampia ollen alueella 2000-8000 Hz. Jotta puhe voitaisiin erottaa selkeästi on tärkeää, että kuulomme toimii hyvin taajuusalueella 125-8000 Hz. Erityisesti on tärkeää erottaa lausumattomat konsonantit.